Taustojen piirtäminen

Taustojen piirtäminen voi olla itse kullekkin joko pelottavaa tai luontevaa. Itse lukeuduin heihin, jotka halusivat välttää niitä viimeiseen hengenvetoon asti. Olen kuitenkin päässyt tästä ongelmasta yli ja mieluummin nautin niiden väkertämisestä.

Yhdessä vaiheessa olin hirveän epävarma taustojen piirtämisen suhteen, koska en kokenut olevani niissä hyvä. Ne eivät olleet upeita ja dynaamisia, eivätkä ne olleet erikoisen moniulotteisiakaan. Tämä kyseinen huoli oli kuitenkin ihan aiheeton. Huomasin sen kun viime aikoina olen päässyt tekemään tilaustöitä aivan ihastuttaville ihmisille. Kannattaa vain rohkeasti ottaa kynä käteen ja lähteä kokeilemaan. Ei koskaan tiedä miten positiivisesti lopputulos saattaakaan päästä yllättämään!

Pääasiallisesti omat taustani ovat yhdistettävissä tilaustöihin, jolloinka ne ovat liittyneet lähinnä luontoon kenties pienellä fantasia vivahteella. Viimeksi taustan yksityiskohtien parissa meni pari kolme tuntia (alla oleva kuva). Lopputulokseen olimme sekä minä, että asiakkaani erittäin tyytyväisiä.

taustojen piirtäminen

Ohjelma

Piirtämiseen käytän ohjelmaa nimellä Krita, joka on ilmainen Open Source eli Avoimen lähdekoodin ohjelma. Itse olen huomannut sen soveltuvan hyvin suurien kuvien työstämiseen ilman, että ohjelma alkaa tökkimään tai jäätyy keskenkaiken. Sen lisäksi pidän sen mukana tulevista valmiista siveltimistä. Muun muassa vesivärejä jäljittelevät siveltimet kuuluvat suosikkeihini. Niitä tulee käytettyä kaikkien taustojen työstämiseen; viimeistelyyn, värien sekoittamiseen ja muuhunkin.

Mikä parasta, Krita soveltuu myös Windows10 käyttöjärjestelmälle!

Kuitenkaan ei kannata harmitella, jos Krita ei löydy omasta repertuaaristasi. Piirtämiseen soveltuvat myös muut ohjelmat, kuten Adobe Photoshop, Gimp tai FireAlpaca, sekä Paint Tool SAI. Piirtäjänä itse päätät mikä ohjelma on sinulle mieleesi, eikä mikään estä käyttämästä vesivärejä tai värikyniä.

tausta 2

Tässä vielä pari muuta taustaa jotka olen Kritan avulla tehnyt. Alla oleva on näistä vanhin, joskus alkuvuodesta tehty, kun taas yllä olevat ovat uusimpia. Pakko on kuitenkin todeta, että vaikka keltainen tai kellertävät sävyt ovat erittäin piristäviä, suosin silti enemmän vihreään ja sinisiin sävyihin meneviä väripaletteja.

tausta 3; puisto

Jännittääkö taustojen piirtäminen?

Ymmärrän hyvin, jos jännittää. Tuntuu siltä kuin pitäisi osata perspektiivit, väreillä pelaamiset, jne. Ei kuitenkaan kannata liikaa stressata. Jos se alussa tuntuu vaikealta, kannattaa vain rohkeasti kokeilla uudestaan. Aivan aluksi ei kannata kiinnittää paljoa huomiota yksityiskohtiin. Aloita vaikka pitämällä tausta yksinkertaisena luonnoksena ja kun pääset sinuiksi sen kanssa lisää yksityiskohtia.

Seuraavassa tekstissä käydään läpi miten itse olen päässyt tästä jännityksestä eroon.
Näytän esimerkkejä matkastani taustojen piirtämisen parissa ja annan sinulle neuvoja miten voit kokeilla mainitsemiani niksejä itse.

Kerro ihmeessä mitä ohjelmia käytät piirtämiseen itse, ja minkä takia? Jätä kommentti, käyttä tätä lomaketta tai lähetä sähköpostia!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *